Hyppää sisältöön
  1. Etusivu
  2. Artikkelit

Vapaaehtoisvoimin tehty Näkymä-festivaali innosti, inspiroi ja herätti keskustelua

3.10.2026 Nekalab täyttyi yhteiskunnallisesta ja poliittisesta keskustelusta ensimmäistä kertaa järjestetyn Näkymä-festivaalin myötä. Näkymä on yhteiskunnallinen festivaali, joka yhdistää puhetta, kulttuuria ja aktivismia, ja ohjelmassa olikin useiden paneelikeskustelujen lisäksi muun muassa burleskityöpajaa, yhteislaulua, meemityöpajaa ja tapahtumatori.

Teksti ja kuvat Kea Cook

Näkymä-festivaalia järjestää Näkymä ry -yhdistys, ja joukossa on pitkän linjan yhteiskunnallisia aktiiveja ja tapahtuma-alan ihmisiä. Se, että asioita on tehty ammattimaisen ottein, näkyikin Näkymässä. Järjestelyissä oli mietitty tarkkaan niin vapaaehtoisten vuorot kuin ohjelman aikataulutukset. 

Kävijämäärä yllätti kaikki. Päivän aikana Näkymässä kävi 1700 ihmistä, ja tilojen sallitut ihmismäärät tulivat vastaan. Vaikka monessa tilassa jouduttiin jättämään ihmisiä jonottamaan pääsyä tilaan ja yhteislaulu raikui käytävillä, tunnelma oli yhteisöllinen ja hyväntuulinen. 

Näkymästä ei olisi huomannut, että se toteutettiin täysin vapaaehtoisten voimin. Ohjelma oli tasokasta ja monipuolista, ja paikalla oli taiteilijoita, tanssijoita, sosiaalisen median tähtiä ja europarlamentaarikkoja. Illan viimeinen keskustelu ”Kuinka uudet poliittiset ideat syntyvät?”, jossa olivat mukana Li Andersson, Hanna Rautajoki ja Natalia Kallio ja jonka juonsi Maarit Tastula, veti Nekala-salin aivan täyteen. Myös Särmä & Salmi x Maailmanrakastaja veti ihmisiä niin paljon, että toisenkymmentä ihmistä jonotti sisäänpääsyä. Yhteislaulu, kuten mainittu, raikui käytävillä kun tila tuli täyteen.

Olin Näkymässä vapaaehtoisena enkä itse osallistunut ohjelmaan, mutta pääsin koko päivän nauttimaan tunnelmasta ja ihmisten kohtaamisesta. Tunnelma oli yhteisöllinen. Kohtasin päivän aikana uusia tuttuja, vanhoja tuttuja ja ihmisiä vuosikymmenten takaa, ja jokaisessa kohtaamisessa, niin uusien kuin vanhojen tuttujen kanssa, oli mukana innostus, lämpö ja ajatus yhteisöllisyydestä. Me oltiin kaikki siellä rakentamassa uusia Näkymiä Suomessa, jossa poliittinen tilanne on sanalla sanoen ankea.

Näkymä on tulossa myös ensi vuonna. Keväälle aikataulutetaan avoin tapahtuma, jonne tapahtuman järjestämiseen mukaan haluavat voivat tulla. Tästä tiedotetaan varmasti Näkymän someissa ja nettisivuilla www.nakymafestivaali.fi.